Murder Mystery - Halloween

- Halloween 2020 -

Vietettiin pienellä kaveriporukalla Halloweenia, voisi melkein sanoa jo perinteisesti. Oli tosi mukava, rento ilta. Visailtiin ja pelattiin aliasta. Olin tehnyt kavereille murhamysteeri tietovisan, kun kutsu oli murhamysteeri-teemalla. Tietovisa oli melko vaikea, mutta omaa mielikuvitusta sai käyttää jos ei mysteerit olleet tuttuja. Ja voittajakin löytyi monella pisteellä, eli osa mysteereistä oli hyvinkin tiedossa. Oon kuunnellut jonkun verran murhapodcasteja ja lukenut suomen, sekä kansainvälisistä murhamysteereistä lehtien netti palstoilta. Monia hyvin mielenkiintoisia tarinoita, joiden perusteella laadin tietovisan. Tietenkin kerroin myös aiemmin kavereille tehneeni tietovisan, jotta halukkaat pystyivät googlaamaan tunnetuimpia murhamysteeereitä nippelitiedon haalimiseksi. Jos haluatte visailla siellä ruudun toisella puolella, niin jaan teille 8 kysymyksisen visan. Vastaukset löytyy tietovisan alta, joten älkää scrollatko heti ihan sinne asti.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

murhamysteeri- tietovisa

1. MInkä nimisellä laivalla murhattiin saksalaisnuori, ruotsi-turku reitillä, 1980-luvulla?

2. Missä maassa näkyy google mapsin taltioima kuva ruumiin hävittämisestä?

3. Kemissä kotikadulleen murhatun Elli Immon rannekello oli pysähtynyt aikaan 7:20, mutta mikä oli Immon oletettu kuolinaika?

4. Elisa Lam kuoli Los Angelesiläisessä hotellissa helmikuussa 2013. Mistä hänen ruumiinsa löydettiin?

5. Miksi kutsuttiin 1960-70-luvulla toiminutta sarjamurhaajaa, joka lähetti ivallisia, astronomisia merkkejä sisältäviä kirjeitä medialle?

6. Minä vuonna Bodominjärven murha tapahtui, ja kuinka monta nuorta sai surmansa järvellä?

7. Mitä tarkoittaa viesti Taman Shud, joka löytyi Adelaiden rannalta kuolleena löytyneen miehen taskusta?

8. 22-vuotias Elizabeth short murhattiin raa'asti Los Angelesissa vuonna 1947. Nainen silvottiin kasvoista, ja ruumis leikattiin kahtia. Millä nimellä tapaus tunnetaan?

__________________________________________________________________________________________________

Vastaukset:

1. Viking Sally, 2. Hollanti, 3. 21:30-24, 4. hotellin katolla sijaitsevasta vesitankista, 5. The Zodiac Killer, 6. 1960 ja 3 nuorta, 7. lopetettu/se on loppu, 8. Musta Daalia

Tykkää-merkinnät

Kommentit

  • Instagram
  • Nouw
  • Youtube