kinda missing lectures.

Nyt täytyy sanoa, että mulla on ikävä jo normaaleille luennoille. Keitin aamulla taas kahvia (mitä en ennen edes juonut saati keittänyt kotona) ja mietin kuinka 'normaalisti' hakisin latten mukaan matkalla luennolle. Ja kuinka paljon mieluummin olisin tänäkin aamuna mennyt paikan päälle luennolle, vaikka se olisikin tarkoittanut aikaisempaa heräämistä ja laittautumista, mutta eipähän olisi tarvinnut istua yksinäni koko päivää tietokoneen ääressä ja kirjoitella esseitä.

Vuoteen ei ole ollut muita kun etäluentoja tietokoneen ääressä, eikä aina edes etäluentoja, vaan pelkkiä esseitä koko kurssit. Tää virus vuosi on ollut varmasti rankka monellekin opiskelijalle. Vaatiii paljon enemmän motivaatiota ja itsekuria saada opiskeluja etenemään kotikonttorista käsin, kuin paikan päällä luennoilla istumalla. Ainakin näin itse olen huomannut. Se ajan käyttö opiskeluun ja tehtävien tekemiseen tuntuu jäävän aina hieman minimaaliseksi kaiken muun ohessa. Tietenkin olen aikatauluttanut aina opiskelun ja työt ja harrastukset, mutta kun opiskelu ja harrastukset ja kaikki muu paitsi työ tapahtuu kotoa käsin, niin välillä on motivaatio kaikkeen hieman kadoksissa.

Mulla näin kahden vuoden maisteriopinnoista kun puolitoista vuotta on pelkästään etänä, on tuntunut vähän yksinäiseltä pakertamiselta verrattuna aiempien vuosien opiskeluun ja tapahtumiin opintojen ohella. Niin, oon pahoillani tänä vuonna opintonsa aloittaneiden puolesta, kun heti joutuvat etäopintoihin ainakin suuremmassa määrin kuin yleensä, ja tapahtumat on peruttu. Tutustuminen muihin opiskelijoihin, muiden vuosikurssienkin opiskelijoihin jää pois.

EI voi muuta kuin toivoa, että ensi syksynä opiskelu tapahtuisi jo paikan päällä luentosaleissa, ja opiskelija tapahtumiakin päästäisiin järjestämään taas, niin on ainejärjestöillekin enemmän tekemistä ja suunnittelemista. Ja uudetkin opiskelijat pääsevät ulkoiluttamaan haalareitaan ja pitämään hauskaa ja tutustumaan muihinkin kuin oman alan ja vuosikurssin opiskelijoihin.

TSEMPPIÄ KAIKILLE KOTIKONTTOREIHIN❣️

Tykkää-merkinnät

Kommentit

  • Instagram
  • Nouw
  • Youtube